etusivu
yhteystiedot
ajankohtaista
Kuvataidelinja
kalenteri
Opinto-opas
kurssit
Vapis
Kuvagalleria
Linkit
Wilma
OPIT-palvelu
Yleislukion kuvataide
Oppilaskunta
Opinto-ohjaus
Opiskelijahuolto

 


YKKÖSET VELSKOLASSA


Aamulla 17.8 suuntasimme lukion uusien opiskelijoiden kanssa bussikyydillä Pohjois-Espooseen, Velskolan kartanoon viettämään "tullaan tutuiksi" - päivää. Tarkoituksena oli ennen varsinaisen opiskelun alkua viettää päivä koulun ulkopuolella ja samalla tutustua toisiimme hauskan yhdessä tekemisen merkeissä. Aamupäiväksi ykkösille oli järjestetty toimintarata, jonka rasteilla he saivat heittää mm. saapasta, paistaa vaahtokarkkeja, näytellä ja rakentaa toistaan patsaita. Vanhassa väentuvassa nautitun erinomaisen lounaan jälkeen vuorossa oli ryhmänohjaajan tunti, jossa jokainen sai pohtia itseään oppijana. Päivän päätteeksi kokoonnuimme yhdessä seuraamaan aamupäivällä rasteilla annettujen tehtävien purkua. Päivä oli kokonaisuudessaan onnistunut; sää suosi meitä ja järjestelyt toimivat hyvin, kiitos lukion oppilaskunnan hallituksen jäsenten ja mukana olleiden opettajien.

Harri Henttonen

Kuvia Velskolasta